Rakkaat veljet ja sisaret,
"11 Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia, ja tämä, jotta toteutuisi sana, joka sanoo hänen ottavan päällensä kansansa kivut ja sairaudet.
12 Ja hän ottaa päällensä kuoleman
Tämä on hyvä muistaa. Vaikka mitä vaikeuksia olemme kokeneet, Jeesus on myös kokenut ne.
On myös tärkeää rakastaa lähimmäistään.
Kun astumme verhon taakse kuolemamme jälkeen, meiltä ehkä kysytään:
"Rakastitko?"
Toivottavasti voimme sanoa KYLLÄ. Ehkä sydämessämme oleva rakkaus ns punnitaan. Minä toivon että voin rehellisesti sanoa että olen rakastanut niin paljon kuin minussa on ollut annettavaa. En tiedä olenko tehnyt tarpeeksi hyviä tekoja, ollut tarpeeksi rohkea lähetyssaarnaaja, Taivaan Isä kuitenkin näkee sydämeemme ja Hän tietää miten olemme tietoisesti yrittäneet lisätä rakkautta sydämessämme.
Yksi tapa, millä olen yrittänyt rakastaa muita, on että en tuomitse heitä. Ei ole hyvä tuomita itseäänkään. Se on Jumalan tehtävä.
Olen täällä maan päällä yrittänyt että en tuomitse ketään. Kuinka voimme rakastaa muita jos vain tuomitsemme? Ne asiat ovat täysin vastakohdissa toisiinsa. Sitäpaitsi en halua lisätä kenenkään kuormaa. Ihmisillä on ihan tarpeeksi ongelmia, he eivät tarvii meidän tuomiota.
Edesmennyt laulaja ja näyttelijä Vesa.-Matti Loiri on sanonut:
"Jos ei anna kaikkensa, ei ole antanut mitään"
Tämä on hyvin sanottu. Meillä kaikilla on oma rajansa, miten paljon voimme antaa ja palvella, mutta jos teemme sen rakkaudella ja ponnistelemme ymmärtämään muita ja oppimaan miten voimme auttaa, se on jo paljon. Se ei tarkoita että teemme työtä niin että menee omat voimat loppuun. Joskus on hyvä levätä. Voi auttaa omalla tavallaan. Esimerkiksi minulla on mahdollisuus kirjoittaa artikkeleita Liahonaan, koska tykkään kirjoittaa. Toisten palveleminen on monimuotoista eikä ole tiettyä kaavaa tai menetelmää palvella. On kuitenkin yksiselitteistä rakastaa ja ei tuomita. Se on aina hyvä juttu. Tiedän myös että monet ei pyydä mielellään apua. Tai jollekin ihmisille ei anneta tilaisuutta palvella. Se riistää tavallaan sen siunauksen siltä joka haluaa palvella ja myös avun tarpeessa oleva ei saa apua.
Jeesus palveli ja rakasti. Rakastaa meitä kaikkia. Olen usein miettinyt kun olen tavannut ihmisiä joita en ymmärrä tai jotka ovat täysin erilaisia kuin minä, että jos haluan olla kuin Jeesus, minun tarvitsee ajatella miten Hän ajattelee. Mun lempi kertomus Uudesta Testametista on:
Luukas luku 7: 36-50
FARISEUS JA SYNTINEN NAINEN
36 Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään.
37 Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä.
38 Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo* ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
39 Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.”
40 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
41 ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria.
42 Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?”
43 Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus.
44 Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan.
45 Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin.
46 Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä.
47 Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.”
48 Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
49 Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.”
50 Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”
Jos haluaa yrittää olla kuin Vapahtajamme ja seurata Hänen esimerkkiään niin ei kannata tuomita, väheksyä tai torjua muita, varsinkin heitä jotka tarvitsevat apua. Joskus emme näe avun tarvetta koska kaikki ongelmat eivät näy päälle päin, mutta on tärkeä kuunnella Pyhän Hengen kuiskauksia ja tunteita sydämessä, silloin voimme auttaa toisia hyvällä tavalla.
Olen saanut elää monta upeeta päivää elämäni aikana ja olen niistä hyvin kiitollinen.
Olen saanut olla mini lähetystyössä vuonna 1997 ollessani 17-vuotias. Olin kaksi viikkoa Jyväskylässä.
Olen saanut käydä lukion loppuun ja valmistunut ylioppilaaksi, siitä huolimatta että vietin 8 kuukautta Pitkäniemessä sairastuttuani psykoosiin kun olin mini lähetystyössä. Asuin Tukholmassa tammikuusta 2001 joulukuuhun 2012 saakka. Olen saanut olla eläkkeellä, olen ehtinyt opiskella paljon itsenäisesti kotona ja vähän työväenkoulun kursseilla.Opiskelin englannin ja suomen kieltä Tukholman yliopistossa siellä asuessani.
Elämä on lahja, se on meidän koulumme. Mitä te olette oppineet?
Joka aamu olen iloinen ja innokas. Niin kiitollinen että saan olla täällä maan päällä. Minulla on ystävät ja vanhemmat.
Vaikeudet ovat osa elämää, ilman niitä tää elämä olis oikeasti todella tylsää. On tärkeä täyttää päivänsä hyvillä asioilla, rakkaudella. pyhillä kirjoituksilla, hyvällä musiikilla ja kirjoilla, läheisten kanssa. Olen niin kiitollinen elämästäni.
Vapahtajani elää ja on tietoinen minunkin tilanteesta. Meidän kaikkien!
Haluan olla Hänen kaltainen.
Myös haluan saavuttaa kaikki unelmani, enkä vähättele itseäni enkä välitä jos joku ei usko mun unelmiin. Viime vuonna minä tutustuin uuteen ystävään joka auttoi minua näkemään oman arvoni ja potentiaalini. Olin niin epätietoinen ja en ajatellut itsestäni niin paljon hyvää, ystäväni auttoi minua aukaisemalla silmäni.
Loppukevennyksenä voin kertoa mitä olen usein tehnyt aamulla jotta voin olla itsevarmempi ja luottaa itseeni myös.
Katson peiliin ja sanon: "Minä olen timantti. Onnellinen on se mies joka menee mun kanssa naimisiin."
Se ehkä kuullostaa suomalaisen korvaan ehkä liian ylpeältä lauseelta, mutta minä olen potenut huonoa itsetuntoa, huonoa luottamista siihen, että pystyn kyllä saavuttaa unelmani ja en ole ollut itselleni tarpeeksi lempeä.
Olkaamme kaikki lempeitä itsellemme ja toisillemme. Sitä Vapahtajamme on, niin Hän haluaa meidän olevan.
Jeesuksen Kristuksen nimessä AAMEN.